Kello 21.45

Tunteita on joskus vaikea kuvata. On vaikea yrittää viestittää toiselle mitä tarkoittaa jollain asialla tai jos toinen ei ota asiaa tosissaan. En pidä siitä. Siitä tulee turhautunut olo. Pidän tarinoista, elokuvista ja kirjoista, sillä niissä tunteet ilmaistaan selvästi ja ymmärretään. Joidenkin tarinoiden ja elokuvien osat sopivat minunkin tunteisiini. En tiedä miksi kirjoitan tätä tänne. Se vain tuli mieleeni.

                                                                                                                  -Emmushka-

Suvy puhuttelen tässä sinua !

Sain tänään tämän paidan valmiiksi. Tein sen Suvylle.
Suvy mitä mieltä olet? Asustako vielä Viialassa?
Ei mulla sitten oikeen muuta..

Mitä sydän ei nää sen aivot ymmärtää

 Olen normaali. Olen normaali. Olenko normaali? Mikä on normaali? Kuka on normaali? Mistä on tehty normaali? Määrittele keskiverto. Olenko sen alapuolella?

Jonkin aikaa sitten koulussamme oli näytelmä.. Näytelmän nimi oli toinen vasemmalta.

"Joona löytää nahkatakkinsa hiekkaan haudattuna koulun pihalta. Hiekkakummun päällä on pieni risti. Jokapäiväinen koulunkäynti muuttuu painajaiseksi.

Näytelmä kertoo nuoren yksinjäämisestä ja eristäytymisestä - oman pään sisälle pakenemisesta ja kiusaamiskierteestä. Se on näytelmä juuri niistä tytöistä ja pojista, joiden piti olla ihan tavallisia nuoria ja joista jälkeenpäin sanomme:
"Hänestä ei olisi kyllä uskonut".

Jokaisella on kuitenkin mahdollisuutensa: onnistunut kohtaaminen ratkaisevalla hetkellä voi muuttaa monen ihmisen elämän.

ikäraja yli 13v., tarkoittaa yläasteikäisiä eli seitsemännestä luokasta ylöspäin, näytelmä sopii myös todella hyvin aikuisille
emme suosittele näytelmää alakouluikäisille
kesto 75 min"
Näytelmä oli mielenkiintoinen ja näytelmästä jäi päähäni eräs repliikki;
"IME KYRPÄÄ PUTTONEN ! "
Näytelmä oli hyvin radikaalinen. Ei aivan sellainen kuin olin odottanut, mutta mieleenpainuva ja omaperäinen. Minun mieleeni. Rinnakkaisluokkalaisten kanssa sitä katsoessa tunsin oloni ehkä hieman vaivaantuneeksi, mutta yksin jos sen uudelleen näkisin niin nauttisin täysin siemauksin.
Minulla on taas kerran huomenna tapaaminen. Jään pois liikunnan tunnilta. En jaksa selitellä muille poissaolojani ja eihän se oikeastaan edes niille kuulu. minun elämäni. Minun hyvinvointini. Minun terveyteni. Minun tasapainoni.
Tämänpäiväiväinen koulupäivä meni hujauksessa. Aamulla nukuin liian pitkään heräsin 7.30 ja koulu alkoi 08.10 mutta ehdin silti ajoissa. Ensimmäisellä tunnilla oli äikkää, jossa me luettiin lehtiä. Mä luin suosikin ja MeNaiset. Sitten oli historian tuplatunti (tuplatylsä/hauska tunti) Ja kaikki mitä reksi puhu meni ihan korvasta sisään ja toisesta ulos. Se on ihan sama kattelenko opettajaa siel tunnil vai puhunko kaverille kaikki menee kuitenki iha ohi. Turhauttavaa. Sitten oli matikkaaja sillä tunnilla avasin vihon ja kirjan ja kirjotin parit musitiinpanot ja suljin ne niin tunti olikin jo loppunut. Sitten oli kemiaa, tarkistin (toisin sanoen kopioin) läksyt ja kuuntelin kun opettaja jotain selosti (selosti jotain mikä ei päähäni jäänyt) ja sitten pääsinkin jo koulusta. Tulin kotiin tein hellalla kaakaoo (maitoo, 6palaa suklaata, kaakaojauhetta ja ripaus kanelia) kaadoin sen mukiini ja hörppäsin ja sylkäisin samantien lavuaariin. Poltin kieleni. Auts. Sattuu vieläkin, muttajoo loppujen lopuks kaakao oli ihan hyvää, mutta kieli palo. Ja sitten olin koneella ja mesetin Satun kans ja tänään oisin viel lenkillekki menos. Jos illalla lukis hyvää kirjaa. Hyvää kirjaa nimeltä Lucian.

"Jokaisen ihmisen kanssa syntyy samaan aikaan toinen, joka kulkee rinnallamme koko elämän. Koskettava tarina vetoaa rakkaudennälkäisiin yli ikärajojen.

16-vuotiaan Rebeccan koulun, harrastusten ja kaverien täyttämä elämä alkaa järkkyä, kun hän kohtaa Lucianin. Ensi hetkestä alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Poika on menettänyt muistinsa, mutta tuntuu siitä huolimatta tietävän mitä erikoisimpia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.
Todellisuus ja fantasia sulautuvat hienosti yhteen romaanissa, jonka kantava teema on rakkaus. Pahimmillaan rakkaus ajaa itsetuhon partaalle, kauneimmillaan se auttaa unohtamaan muun maailman.

Palkittu saksalainen bestseller-kirjailija Isabel Abedi (s. 1967) on kirjoittanut toistakymmentä lastenkirjaa, ja Lucian on hänen viides kirjansa nuorille aikuisille. Hänen kirjojaan on käännetty useille kielille."

Odotan vieläkin, että saan kirjastosta tekstiviestin, sillä olen jonotus vuorossa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan kolmanteen osaan Matkijanärhi. Ja lisäksi pitäisi käydä varaamassa Rick Riordanin Percu Jackson kirjasarjan viimeinen kirja.

Lukiessa voin  upota kirjan henkillöiden maailmaan. Voin nauttia heidän seurastaan ja juhlia heidän ilon aiheitaan. Voi itkeä heidän seurassaan tai tuntea rakkauden kosketuksen. Voin kadota omaani ja kirjan väliseen maailmaan. Toiseen ulottuvuuteen ja viihtyisin siellä kauan. Liian kauan. Jäisin sinne. Tuntea rauhan laskeutuneen harteilleni ja hellivän ajatuksiani.
 Ja yleensä kirjoissa. Happy ending.

Vihdoinkin.

 Pitkästä aikaa olen saavuttanut sen. On meinaan taas vaihteeksi iloinen ja rentoutunut olo. Ikävä Nikoa kylläkin, mutta iloinen. Olen tänään siivonnut Millan kanssa huonettani ja samalla kuunnellut Stephen Meyerin-Houkutusta cd-levyiltä. Millan lähdettyä ja huoneen siivottua jatkoin kirjan kuuntelemista, sitten kävin koiran kanssa lenkillä (musiikkia kuunnellen), sitten menin saunaan, jossa laulelin kaikkea ja saunasta päästyäni harjasin hiukseni kunnolla niin että päänahassa alkoi kulkea veri ja letitin itselleni ranskanletin, josta tuli super hyvä ja kaunis. Huoneessani on valoisaa täällä palaa 4 kynttilää eripuolilla huonetta. Pidän kynttilöistä. Olen koneella ja kuuntelen kirjaa levyltä, kävin hetki sitten syämässä alakerrassa. Ruokana oli TORTILLOJA !!



Kuvat satunnaisia kuvia googlen kuvahausta :)

Ajatukset

Ajatuksia on vaikea pukea sanoiksi. Ainakin minulla. En pidä siitä kun ihmiset eivät tiedä mitä ajattelen, he eivät tajua asian ydintä, jos jotain selitän. Minua pidetään tyhmänä, osaamattomana, välinpitämättömänä ja en edes tiedä minä kaikkena, mutta en minä ole. Enhän? En vain useasti jaksa. En ehdi. Kaikki menee aivan liian nopeaan. Olen liian hidas, sitä minä olen. Hidas. En tyhmä enkä välinpitämätön, mutta helevetin hidas olen. Useasti en tahdo. Koulun jälkeen haluan rentoutua, koska olen väsynyt. Tuntuu kuin olisin aina väsynyt. Haluan ajatella vain hyviä asioita. Haluan lukea. Lukea kirjoja, tarinoita ja kuunnella ihmisten ajatuksia. Kuunnella musiikkia, ihmistä joka on pukenut tunteet ja ajatukset sanoiksi ja päästää ne suustansa ulos melodisesti jonkin soittimen säestyksellä. Haluan nukkua.
Mikä siinä on niin vaikeaa OLEN VÄSYNYT. EN JAKSA. Kukaan ei usko...
Välillä tuntuu että kaikki olisi paremmin jos.. Jos minua ei olisi. Tiedän, että jotkut jäisivät kaipaamaan minua. Jotkut surisivat, mutta jotkut jatkaisivat elämäänsä. Sillä elämällä on niin kiire, ettei se murehdi pienen ison neljätoistavuotiaan nuoren naisen kuolemaa tai mitä lie menetystä, poissa oloa. En aina jaksa itkeä. Iltaisin itken tuskaa, haluan vuodattaa sen pois, mutta jotkut saavat sen aina palaamaan. Terävillä sanoillaan, kommenteillaan ja häijyillä katseillaan, se palaa takaisin. Se raapii ja repii sydäntä ja pääkoppaa sisältä päin, se saa vartalon hytkymään nyyhkytysten tahdissa. Se on tuskan tanssia. Erittäin rumaa tanssia.
Haluaisin jotain kaunista, jotain hyvää. En enää jaksa kun ihmisiin sattuu jatkuvasti. En jaksa, että itseeni sattuu jatkuvasti. EN JAKSA. Ei ne usko ei. En kulemma edes yritä. Olen saamaton, laiska.
Anteeksi vain. Eläisit hetken minun elämääni. Kantaisit minun taakkaani ja kokisit minun väsymykseni. Kokisit aidon tuskan. Ei et edes yritä. Et usko.
Huoh.

Poju Vili Pate

 Poju sai tänään tyttöystävän.
Sen tyttöystävä on ruotsalainen.
Se on sellainen vaalea ja sen nimi on Elli.
Poju tykkää pussailla Elliä.
Luulen, että Ellikin tykkää Pojusta vaikkei sitä oikein näytäkkään,
mutta se antaa Pojun pussailla sitä ja kantaa ympäri huonetta.
Poju rakastaa Elliä.
Poju rakastui Elliin jo ensi silmäyksellä eli puolituntia sitten.
Se ei ole sen jälkeen jättänyt sitä rauhaan kuin kaksi kertaa.
Ensimmäisellä kerralla se luuli saavansa ruokaa ja juoksi keittiöön hyläten Ellin olohuoneen matolle
ja toisella kerralla Elli jäi yksin matolle, kun Poju meni katsomaan minne Iitu lähti.
Taidampa laittaa tähän ensin Ellin kuvan ja sitte kuvan Pojusta tohon ylös.

Tänään, huomenna ja ylihuomenna.

 Tänään sattui Emmiä sormeen kuten huomaatte kuvasta... 
Pelattiin liiksassa koripalloo ja yritin koria nii koripallo lensi siitä korin takalevystä mun kynteen ja se taittu mukavasti ja sit siitä alko tuleen verta ja nyt siihen sattuu enkä haluu leikata sitä kynttä pois ENKÄ VARSINKAAN REPÄSTÄ koska pienikin liikuttaminen sattuuu... (Joo oon todella ihana kun valitan tänne mun lohjenneesta kynnestä!)
No mutta joo. Pitäis tänään pakata ja siivota (mitenköhän se onnistuu ilman vasemman käden peukaloa??)
sillä huomenna olis lähtö leirille rismalahdessako se oli (mitäs siellä voi tehdä ilman vasurin peukaloo?)
Huoh.. Onneks on kirjoja. Oon alkanu nyt lukeen Percy Jackson sarjaa. Rick Riordan kirjoittama. Ja nyt yritän vaan selvitä hengissä viikonlopun yli !