pari viikkoa jouluun...

 Eilen menin aikaisin nukkumaan. Menin varmaan 8 aikaan. Sitten muistan äipän tuoneen koiran luokseni ja puhuneen jotain kaupasta. Nukahdin ja ovikello soi. Havahduin en ollut varma oliko se unta vaiko totta. Kuuntelin tarkasti unenpöpperössä ja kuulin ovikellon yhä kaikuvan.
Laitoin housut jalkaani, koiran kainaloon ja kiiruhdin ala kertaan avaamaan ovea. Sen takana ei ollut ketään. Menin aivan sekaisin. Ketään ei ollut kotona. En ollut varma missä äiti oli.
Olin vielä puolinukuksissa. Menin ikkunan luo ja näin Iitun auton mistä Iitu tuli ulos. Menin avaamaan sille oven ja se sanoi, että ovikello on rikki. Sanoin että ei siellä ollut ketään!
Ja se vain ihmetteli ja näytti puoli vihaista naamaa. Sammutin käytävän valot ja menin huoneeseeni peiton alle alkaakseni nukkua ja se tuli ylä kertaan ja pisti valot päälle. Kirkkaat kellertävät valot.
Ilkeää. Minun mielestäni ainakin.
Sydämeni hakkasi toivottoman lujaa. Iitu lähti ja ihan hetken päästä äippä tuli kotiin. Menin sen kanssa katsomaan televisiota ja me katsottiin sitä puoli 12 eli ainakin 2 tuntia.
Silloin minun kurkkuun sattui ihan pikkaisen nieltäessä ja minun varpaat olivat aivan kylmät vaikka minulla oli päälläni 2 vilttiä ja minua itketti. Kaupan päälle selkääni sattui paljon ja päätäni särki.
En jaksanut.
Halusin nukkua. Minua väsytti, mutta samalla sattui. Päädyin tulokseen: Ensin itku ja sitten nukkuminen. Aamulla heräsin ja kurkkuni oli kipeä. Tiesin, että se oli tullut takaisin.
Nielurisatulehdus. Angiina. "Rakkaalla lapsella" on monta nimeä.
Heräsin siihen aamuna, jolle päivälle minulla oli hienoja suunnitelmia.
Jo aamulla tiesin, etten voisi nauttia kaikesta. En kyennyt syömään. Matkani suuntaisi naapurin kautta Tampereelle, siellä koskikeskukseen ja sieltä plevnaan katsomaan Twilight Aamunkoi osa1.
Kurkkuni oli kipeä minua väsytti ja hieman huimasi keuhkoihini/paleaani sattui jalkani tuntuivat raskailta. Silti kykenin silloin tällöin hymyilemään ja esittämään mielipiteeni.
Välillä oli pakko päästä istumaan tai juoda. Sillä muuten tuntuu siltä, että yrittäisin nielaista kieleni ja se on vaikeaa. Hesessä join pelkän kokiksen jonka kanssa otin särkylääkkeen ja toinen puolisko ei meinannut mennä alas, enkä ollut varma tuleeko se ylös vaiko meneekö se alas. Loppujen lopuksi se meni alas.
Lopuksi päästin sitten sinne elokuviinki.
Ja pidin siitä.
Todellakin pidin siitä.
Melkein tai no joo rakastin sitä.

Tiedän, että se kuulostaa oudolta, mutta mielestäni se kuvastaa hieman mua ja Nikoa. Tiedän se on outoa. Todella outoa. Mutta minä ymmärrän sen. muut eivät ja se riittää minulle.


Sitä vain on vaikea ymmärtää... :)